Googlen haulla löysin tietoja minusta aika paljonkin. Toimin päätyön ohella ryhmäliikuntaohjaajana eri kuntokeskuksissa. Kuntokeskusten internetsivuilta löytyy ohjaajaesittelyni. Tuloksista löytyy myös salin facebook- sivu, jossa on yksityiskohtaisempi esittely minusta. Google- haun kautta pääsee myös instagram- profiiliini, mutta siitä ei näe kuin profiilikuvan tilin ollessa yksityinen. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö tulee google- hakuun, josta selviää, missä olen opiskellut ja opinnäytetyöni tehnyt. Nimelläni löytyy yle.fi- sivuston kautta ylioppilaiden julkistaminen vuodelta 2010. Kuvahaulla löytyy ohjaaja- kuviani sekä Instagramin profiilikuva. Bing- hakukoneella löytyi myös Facebook-profiilini. Sitä klikkaamalla ei pääse kuitenkaan profiiliini kirjautumatta. Pääsääntöisesti Facebookin tietoni näkyvät vain kavereilleni. Kirjautumalla Facebookiin kaikki käyttäjät näkevät opiskelupaikkani, ammattikorkeakoulun ja lukion. Tiedot, mitä itsestäni löysin ovat oikeita. Suurin osa hakukoneisiin tulleista tiedoista on peräisin ryhmäliikunnan työn kautta. Pystyn itse vaikuttamaan sisältöihin luomalla esittelytekstin itse. Minusta tehdään myös usein Instagram ja Facebook- päivityksiä salien sosiaalisen median alustoille, joten itse täytyy tarkasti miettiä, mitä sanoo tai kirjoittaa. Itse täytyy myös harkita aina, mihin antaa luvan julkaista tietoja.  

Tätä tehtävää tehdessä ymmärtää jälleen, kuinka paljon itsestä onkaan tietoa internetissä ja kuinka nopeasti se leviää. Mikäli haluaisin, että Google poistaa jonkin tiedon tai kuvan minusta, pitäisi ottaa yhteyttä verkkosivuston omistajaan ja pyytää poistamaan tiedot. Omien sosiaalisten medioiden tileistä pystyy tietenkin poistamaan itse tietoja, mutta se onko tieto jo levinnyt, ei voi tietää.

Sosiaalinen media voi vaikuttaa vahvastikin nuoren minäkuvaan. Kyllä itsekin muistaa teinivuosilta, kuinka kuvia piti valikoida tarkkaan sekä muokata niitä todella paljon ennen kuin pystyi lisäämään esimeriksi irc-galleriaan. Tänä päivänä vaikutus on varmasti vielä paljon suurempaa, koska sosiaalisen median alustoja on niin paljon ja nuoret viettävät paljon aikaa mobiililaitteiden kanssa. En muista, että olisin koskaan teininä seurannut ketään julkisuuden henkilöä sosiaalisessa mediassa, mutta tänä päivänähän se on hyvinkin tyypillistä. Seuraan itse joitakin bloggareita, joiden tileillä on ollut viime aikoina pinnalla somen aitous. Somessa ei pysty mitenkään näyttämään sitä kaikkea aitoutta, mitä elämässä on. Eihän puhelin kädessä pysty koko ajan elämään. On kuitenkin tilejä, missä näytetään mahdollisimman aitoa elämää iloineen ja suruineen ja sitten on tilejä, missä näytetään ainoastaan niitä positiivisia asioita.

Sosiaalinen media on oiva väline esimerkiksi poliitikoille ja yritysjohtajille. Se on loistava keino saavuttaa ihmisiä. Näin vaalien jälkeen havahtuukin siihen, kuinka paljon sosiaalisen median kautta vaalimainontaa tehtiinkään. Tämän kurssin kautta tutustuessani twitteriin, huomasin, että se saattaa olla esim. poliitikkojen käytetyin kanava. Erityisesti julkisuuden henkilöillä ja poliitikoilla tulee olla erityistä tarkkuutta, mitä sosiaalisessa mediassa julkaisee. Somekohu voi syntyä ihan pienessä hetkessä. Poliitikot eivät välttämättä selviä yksin viestinässä, vaan tarvitsevat siihen erityisosaamista. Sosiaalinen media voi olla myös hyvin ankara poliitikolle ja poliitikkojen keskinäinen kommunikointi voi olla syyttävää. Sosiaalinen media voi tuoda kuitenkin myös paljon kannustusta ja tukea niin poliitikoille kuin vaikka yritysjohtajillekin. Mielestäni on hyvä, että julkisuuden henkilöt käyttävät sosiaalista mediaa ja jakavat tietoja, koska siten ihmiset saavutetaan parhaiten. Sosiaalinen media on se, mitä ihmiset käyttävät ja missä aikaa vietetään. Uskon, että moni on joutunut opettelemaan sosiaalisen median käyttöä jopa vastoin omaa tahtoa. Pakko kuitenkin mennä myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta tavoittaa ihmiset.